Vuosaarenhuipun esteettömyys

 

Aiemmin tällä viikolla törmäsimme sähköpyörätuolilla liikkuvaan mieheen, joka kysyi, pääseekö Huipulle hänen kulkupelillään. Emmehän me kesäduunarit osanneet suorilta käsin vastata, joten asia piti tarkistaa esimiehiltä.

Kyllä pääsee, kuului vastaus. Vuosaarenhuipun pohjoiskautta kulkee esteetön reitti aivan mäen korkeimmalle kohdalle asti. Etelästä käsin pyörätuolilla ei pääse; jyrkät paahderinteet ja esteettömiksi mitoitetut nousut kun sopivat ymmärrettävästi varsin huonosti yhteen.

Sanottakoon ensiksi, että suorin ja ilmeisin reitti Niinisarentieltä mäen itärinteelle EI ole yleisölle avoin. Tie kulkee kaatopaikan työmaan läpi, eikä se ole turvallisuussyistä sallittu kuin työmaan ja pelastuslaitoksen työntekijöille.

GoogleMapsiin piirretty esteetön reitti löytyy täältä. Matkaa Niinisaarentien risteyksestä huipulle tuli karttaohjelman mukaan 2,12 kilometriä.

Esteetön reitti alkaa Niinisaarentien kupeessa olevalta parkkipaikalta, virallista kulkureittiä pitkin. Tie kulkee vanhan kaatopaikan ja Porvarinlahden ruovikon välistä Vuosaarenhuipun luoteisreunalle. Sieltä tie kiertää rinnettä pitkin Huipun laen pohjoiskärkeen. Tähän mennessä tie on ihan kuljettavan näköistä.



Parkkipaikalta lähdetään ilmoitustaulun ohi oikealle.



Tienmyötäisesti vasemmalle.



Jos olet tullut asfalttitietä, käänny tässä vasemmalle.
Päädyt edellisen risteyksen oikeaan haaraan.
(Kuvan kyltti näkyy edellisen kuvan oikeassa reunassa.)



 

 

Käänny tästä oikealle.

 

Suoraan eteenpäin tien keskellä olevien kivien ohi.
Mäki näkyy taustalla.



Jatka soratietä ylöspäin.

Pohjoiskärjessä iso tie tuntuu päättyvän risteykseen. Oikealle - ylämäkeen - lähtevää polkua pitkin mahtuu kuitenkin pyörätuolillakin. Sitä pitkin pääsee täyttömäen laelle, jonka pituudelta kulkee jälleen ihan tien näköinen tie - meidän luonnonhoitajien tarpeisiin rakennettu huoltotie.

 

 



Käänny oikealle.

 



Oikea ylösnouseva polku.






Kulje soratietä taustalla näkyvää huippua kohti.

Huoltotien päässä alkaa kivien reunustama polku, joka mutkittelee Vuosarenhuipun korkeimmalle huipulle. Polku on kinkkisen näköinen, mutta on rakennettu koko matkalta esteettömäksi. Polku saattaa olla kuitenkin käytön jäljiltä kivinen, joten kapuaminen voi vaatia malttia.



Tässä polku alkaa soratieltä.




Vielä viimeiset metrit.

 

 

 

Tervetuloa siis mäelle ihailemaan hulppeita maisemia vähän heikommilakin jaloilla!

Paahdetta odotellessa

Mäen elinympäristöjen kirjo sen kun kasvaa: tämän viikon ajan olemme puuhailleet  Kruunuvuorenrannan tulevan asuinalueen alta siirrettyjen maa-ainesten parissa. Kruunuvuorenrannan maata on kipattu paahdealueen vierelle, ja nyt vain odotamme, millaisia kasveja mullan siemenpankista oikein nousee. Kivinen akvedukti kuljettaa huipun yläosien sadevedet lehdon viereisen kivikon alle, josta vedet lopulta tihkuvat lehtoon.

Etualalla tuleva paahdealue ja takana valuvesien patoutumiskohdan kiviröykkiö, jonka oikealla puolella lehtokumpareet.

Uuden lehdon vierelle perustetaan myös uusi paahdealue. Laakeat kivet keräävät auringon lämpöä tasaten vuorokaudenaikaisia lämpötilaeroja ja lisäten paikan paahteisuutta. Kivien väliin istutetaan sitten erilaisia paahdekasveja, jotka toivottavasti houkuttelevat paikalle myös erilaisia hyönteiserikoisuuksia. Tänään aloitimme istutusurakan siirtämällä kangasajuruohoa, maksaruohoa ja keto-orvokkeja muualta Huipulta.

Ensiksi paahdealue putsataan kasveista ja kivipintoja maa-aineksesta...

... niin kangasajuruoholla on tilaa kasvaa.

¤¤¤¤¤¤¤

Loppukevennykseksi perjantaipupu ja -bambi:

Vuosaarenhuippu: The Next Generation

Epäonnen päivän kunniaksi aloitetaan vähän haikeammilla uutisilla: linnunpesiä on ryövätty, joukossa mahdollisesti jopa suojellun ruisrääkän pesä. Pääepäiltynä on kärppä, jonka olemme nähneet loikkivan kivikossa useampaan otteeseen.

Onneksi Huipun pesimätiheydet ovat sen verran korkeat, ettei yksi kärppä maata kaada. Alkukesän linnunlaulukakofonia on hiljennyt jo hyvän aikaa sitten, kun linnut ovat löytäneet kumppaninsa ja ruvenneet hautomaan muniaan ja ruokkimaan poikasiaan.

Ensimmäiset poikaset ovat jo alkaneet kokeilla omia siipiään: peippolintuja ja mustarastaita on ilmassa taas sangen kunnioitettavat määrät. Kivitaskut taas pomppivat kivikoissa poikasia syöttämässä. Lisäksi työmaan hiekkakentillä kipittävät pikkutyllipoikueet. Pitää alkaa varoa, mihin astuu...

Pikkutyllin poikanen kipittää aika haipakkaa!

... ja emon siipien alle suojaan.

Käenpiian pönttökuva on viime vuodelta, mutta tilanne on vastaava tänäkin vuonna: käenpiika pesii yhdessä pöntöistämme.

Tiaisen poikaset eivät ole ollenkaan näin rääpäleitä; kuva on toukokuulta. Nyt poikasilla alkaa jo olla sulat päällään.



Kivitaskut pesivät kivikoiden koloissa. Pahaksi onneksi ne eivät tiedä, mitkä kivikasoista on tarkoitus siirtää kaatopaikan maisemointia varten. Tässä merkataan kivitaskun pesiä, jotta kauhakuormaajat tietävät ottaa kivet muualta. 

Eli linnuilla menee selvästi ihan hyvin kärpästäkin huolimatta. Iloisten perhetapahtumien perään vielä loppukevennykseksi rantakäärmeen tervehdys:

Huipun herppejä

"Herppi" on biologislangia ja tarkoittaa sekä matelijoita että sammakkoeläimiä (englanniksi herpetofauna). Tokihan näitäkin tulee Huipulla vastaan: vaihtolämpöiset matelijat pitävät Huipun paahdealueiden lämmöstä ja kivenkolojen suojista, ja sammakkoeläimet löytävät elinympäristönsä lähistön kosteikoilta. Molemmille riittää Huipulla paljon hyönteisiä ja muita mönkijöitä ravinnoksi.

Toukokuun puolessavälissä toisen aallon kesäduunareita hellittiin heti kättelyssä taukokontin viereisen lätäkön kahdella (ehkä jopa kolmella) rantakäärmeellä. Nämä Vuosaaren kolkat ovatkin kyseisen lajin parhaimpia bongauspaikkoja Helsingissä. Samassa lätäkössä vipeltää myös tälläkin hetkellä sammakoiden nuijapäitä ja vesiliskoja. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Rantakäärme muuten liikkuu aika haipakkaa, niin vedessä kuin maallakin. Samassa altaassa oleilee myös vesiliskoja ja nuijapäitä.



Rantakäärmeelle ominaiset niskalaikut näkyvät selvästi - myös veden alla.

Myös puhtaita maamatelijoita on näkynyt. Toukokuun helteillä saattoi nähdä useammankin kyyn paistattelemassa päivää ja parittelemassa.

Kuvassa erottuvat selvästi vaaleampi ja pienempi koiras- sekä suurempi naaraskyy.
 

Ainakin me huipulla olemme tosi innoissamme myös kyiden näkemisestä, ja etenkin siitä, että Huipulle on asettunut runsas kyypopulaatio. Kyyt kun ovat harvinaistuneet koko maassa jo pitkän aikaa. Lisäksi kyyt pitävät sangen tehokkaasti myyrien ja muiden jyrsijöiden kantoja kurissa. Yhtenä syynä kyyn taantumiseen on ihmisvaino, mikä on nähdäksemme aivan turhaa: kyyt pelkäävät ihmistä ja pakenevat kävelyn aiheuttamaa töminää. Huipulla vierailevan on siis turha pelätä käärmeenpuremia, kunhan pitää koiransa kytkettynä. Etenkin näin kesähelteillä, kun vaihtolämpöiset käärmeet ovat lämpimiä ja vikkeliä liikkeissään, ne sujahtavat karkuun ennen kuin niitä ehtii kunnolla näkemäänkään.

Liskojakin ollaan nähty: vaskitsat ovat tulleet vastaan jo pariinkin otteeseen.

Sisiliskoja emme sen sijaan ole vielä tavanneet, mitä olemme vähän ihmetelleet. Ilmeisesti tämä vuosi on ollut huono sisiliskovuosi koko maassa. Olemme silti toiveikkaita. Samoin rupikonna odottaa vielä havaitsemistaan, mutta sekin olisi vielä täysin mahdollinen. Sittenpä olisi Uudenmaan herpit siinä, viitasammakkoa lukuunottamatta. Mutta sen havaitseminen näin kuivalla paikalla on turha toivo. Katsotaan, saisiko sillekin joskus luotua sopivia elinympäristöjä...

Lisäys 13.6.
Ja näinhän me vain nähtiinkin se sisilisko, neljä päivää blogauksen jälkeen :)

Uusi kesä, uudet tyypit

Tervehdys!

Kesä on täällä, kuten myös Vuosarenhuipun kesäduunarit. Olemme joukko biologian opiskelijoita, kaikilla meistä jo useampi opiskeluvuosi takana. Jokaisen lajintuntemus painottuu johonkin eliöryhmään: joku ei osaa kasveja, toinen ei tunnista lintuja eikä kolmas tajua hyönteisistä mitään. Jokseenkin mennään siis edellisvuosien meiningillä.

Tänä kesänä kuitenkaan me emme ole yksin vastuussa lintubongareita häiritsevästä koneiden pörinästä, kun huipun viereistä vanhaa kaatopaikkaa maisemoidaan. Kuorma-autot ja kaivinkoneet synnyttävät paraikaa Vuosaarenhuipun pikkuveljeä, joka tullaan rakentamaan totuttuun tapaan täyteen erilaisia elinympäristöjä erilaisille lajeille. Tämä rakennustyö tuo oman mausteensa myös meidän kesäämme (sekä mahdollisesti tarjoaa tulevaisuudessa suunnittelutöitä joillekin meistä).

Meidän hommamme on siis pitää huolta siitä, että Vuosaarenhuippu kehittyy halutulla tavalla. Kitkemme voikukat ja ajamme lupiinit pois sieltä, missä ne tukahduttavat monipuolisemman kasvilajiston alleen, siimaamme katajantaimille valoa, siivoamme viikonlopun viettäjien roskat ja niin edelleen. Hyvin olennainen osa työtämme on myös havaintojen tekeminen Vuosaarenhuipun lajistosta ja kesän kehittymisestä, sekä havainnoista raportointi - tätä blogia unohtamatta.

Nähdään huipulla!

Kesäduunarit työnantajineen työn touhussa - kuten näkyy. Kiirettä helpottamaan on tulossa kesän mittaan vielä kaksi yhtä ahkeraa biologia.

LYHYET PÄIVÄT, PITKÄT PUOMIT

Korvaamattomat kaverimme..ihmeitä teemme hetkessä - mahdottomuudet vievät aikansa.. :D

Tässä tehdään "akvaduktia" hulevesien ohjaamiseksi ojalla allikkoon..