OLEMME VALMIIT - TERVETULOA KESÄ JA UUDET VANHAT KAUSITYÖNTEKIJÄT

Kevyen lumikuorrutuksen saanut Vuosaarenhuippu toivottaa Joulurauhaa jokaiselle.

Miksi me oikein teemme tätä?

Ihan aiheellinen kysymys on, minkä takia Huippua pitää hoitaa sellaisella pieteetillä kuin me hoidamme (toki toinen aiheellinen kysymys olisi, miksi mäkeä ei hoideta vielä suuremmalla vaivalla, mutta ei mennä siihen). Ihan hyvin tämänkin mäen olisi voinut perustaa perus virkistysalueeksi, jota hoidetaan tutuilla virkistysalueiden hoitomenetelmillä.

Miksi katajaketo? Miksei nurmikkoa?

Vastaus on tietenkin se, että me välitämme luonnosta ja haluamme tukea helsinkiläistä luontoa niin hyvin kuin vain pienellä mäellämme pystymme. Tästä seuraa luonnollisesti jatkokysymys: miksi me oikein välitämme siitä luonnosta ja haluamme tukea sitä?

Vastaus voi ihan hyvin olla se, että meille luonnon kauneudella ja monimuotoisuudella on itseisarvo; jokainen laji ja luontotyyppi on arvokas, joten niiden tukeminen nyt vaan on meistä tärkeää ja itsestään selvää. Luonnon itseisarvo ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi haluamme luoda Huipusta luontokeitaan; itseisarvoilla kun on paha perustella mitään niille, jotka eivät jaa samoja arvoja.

Me olemme mäellä suojelemassa paitsi luontoa itseään, myös ihmisiä. Ihmiskunta on täysin riippuvainen luonnosta, eikä tässä ole mitään epäselvää. Tätä asetelmaa selventävät niin kutsutut ekosysteemipalvelut. Luonto tarjoaa ihmiskunnalle erilaisia hyötyjä ja välttämättömyyksiä, joita voidaan eritellä. Kasvit yhteyttävät meille hapen jota hengitämme, maan matoset pitävät peltomme viljelykelpoisina, kaupunkimetsät tasaavat paikallisilmaston lämpöhuippuja ja niin edelleen. Kaiken tämän luonto tarjoaa ihmiskunnalle aivan ilmaiseksi.

Rahallisen arvon laskeminen luonnon tarjoamille palveluille on pakostikin hieman väkinäistä, eikä anna täysin tarkkaa kuvaa, mutta mainittakoon, että esimerkiksi täällä havumetsien tarjoamien ekosysteemipalvelujen määrän on arvioitu olevan melkein 1600 dollaria hehtaaria kohden vuodessa. Kun Suomessa on 26 miljoonaa hehtaaria metsää, on metsiemme tarjoamien ekosysteemipalveluiden rahallinen arvo 41,6 miljardia dollaria. Joka vuosi. Vaikka laskelma on vain karkea arvio, on selvää, ettei kyse ole mistään pikkurahoista.

Piirros: Seppo Leinonen, www.seppo.net

Rahaa kiinnostavampaa on kuitenkin miettiä itse niitä palveluja sekä sitä, miten erilaiset ekosysteemipalvelut saadaan turvattua. Otetaan esimerkiksi pölytys. Kukissa vierailevat perhoset ja mesipistiäiset ovat vastuussa varsin monen ravintokasvin lisääntymisestä. Pölyttäjähyönteisten massasukupuuttoon on jo kiinnitetty huomiota laajalti. Yksi vallalla oleva käsitys on se, että tärkeä syy sukupuuttoihin ja populaatioiden pienenemiseen on yksinkertaisesti sopivien elinympäristöjen häviäminen. Kunnollisia avomaita ja pesäpaikkoja ei vaan enää ole.

Luomalla Huipulle erilaisia avomaiden elinympäristöjä yritämme siis pitää osaltamme huolen siitä, että erilaisilla pölyttäjillä on edes yksi turvapaikka Helsingissä. Ei yksi mäki biodiversiteettiä pelasta, mutta onpahan maailmassa yksi elinympäristö enemmän. Luomalla sopivia, mietittyjä avomaiden elinympäristöjä osana muuta maankäyttöä vaikka Uudellemaalle voisimme luoda toimivan elinympäristöjen verkoston, joka voisi ylläpitää monimuotoista pölyttäjälajistoa pitkälläkin aikavälillä - ja näin ollen turvata toimivat ja täysin ilmaiset pölytyspalvelut pelloillamme ja puutarhoissamme. Yritämme toimia tässä työssä suunnannäyttäjinä, toivotaan, että myös muualle ruvetaan synnyttämään kunnollisia avomaita.

Tämäkin perhonen voi osoittautua yllättävän arvokkaaksi.

Jokainen laji on joutunut erikoistumaan tietynlaisiin olosuhteisiin. Näin ollen jokaisella lajilla on omanlaisensa paikkansa ekosysteemissä, jossa se "toimii" osana ekosysteemiä muita lajeja paremmin. Ekosysteemipalvelujen turvaamiseksi meidän pitää pitää luonto mahdollisimman terveenä ja toimivana, mikä siis edellyttää monimuotoisen lajiston säilymistä. Sukupuuttotahti on tällä hetkellä maailmassa tuhatkertainen verrattuna ihmistä edeltävään aikaan, joten asialla alkaisi jo olla kiire.

Huipun lajikirjoa. Jokainen laji on omanlainen, vaikka viihtyvätkin vierekkäin.

Turvataksemme ihmiskunnan tulevaisuuden meidän siis täytyy pitää huolta siitä, että luonnon monimuotoisuuden hupeneminen saadaan pysäytettyä. Tämä on asia, joka pitäisi ottaa huomioon osana kaikkea maankäyttöä - ja sitä me Huipulla teemme. Paitsi, että hoitamalla Huippua juuri tällä tavalla saamme estettyä sukupuuttoja yhden paikallispopulaation verran, synnytämme Helsinkiin mielenkiintoisen virkistysalueen, turvaamme laajalti erilaisia ekosysteemipaveluja ja säästämme kaupungin rahoja. Huipun hoito on nimittäin kaikesta huolimatta tavalliseen puistoon verrattuna halpaa.

Ei ihan huono diili.

Lajilista sen kun kasvaa...

... tällä kertaa vähän eksoottisemmalla otuksella. Liekö karannut jostain vuosaarelaisesta kodista vai sataman banaanilastista...

Joka tapauksessa pikku lohikäärme vietiin onnellisesti turvaan Mellunkylän pelastusasemalle.

Hajahavaintoja Huipun linnustosta

Syysmuutto tekee alkuaan, joten pikkuhiljaa voi alkaa kerimään lintukesää kasaan. Huippuhan on hyvä lintupaikka: alueella on monimuotoinen paikallislajisto, ja lisäksi korkea mäki meren äärellä on oiva muutonseurantapaikka. Linnustokin otetaan täällä huomioon: Huipulla on käynyt kesällä ammattilaislintukartoittaja, joka katsoo reviirien paikat ja toimii konsulttina hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö me kesätyöntekijätkin välillä katseltaisi lintuja, ihan työnantajan luvalla :) Seuraavat lajit ovat meidän havaitsemiamme, työajalla.

Huipun laajat pusikot ja avomaat näkyvät lintulajistossa ja tiheyksissä. Huipun ylivoimaisesti yleisin pesimälintu on pensaskerttu, joilla oli kymmeniä pesiä Huipun vatukoissa ja pajukoissa. Runsaasti on ollut myös kivitaskujen ja niitykirvisten pesiä. Jonkin verran täällä on pesinyt myös fasaaneja, kiuruja ja västäräkkejä. Ruderaattilajistoa on myös kivasti: tiklit ja hempot ovat värittäneet takiaismättäitä pitkin kesää. Pesipä yksi pari pensastaskujakin. Alkukesästä viitasirkkalintu särisi itärinteen niityllä.

Tikli, söpöläinen

Mäen pusikoissa ja viereisissä lehdeskoivikoissa on myös ollut elämää. Huipun saarnilehdossa lauleli useampikin viitakerttunen, ja lehdeskoivikossa puolestaan luhtakerttunen, määrättömästi pajulintuja ja satakieliä, mustapääkerttu ja niin edelleen. Punavarpusia lauleli niinikään siellä täällä. Kaikki Etelä-Suomen rastaslajit ovat myös kuuluttaneet itsestään.

Nuori räkättirastas

Mustarastas

Elämää on myös taivaalla. Oliko se nyt ensimmäinen vai toinen työpäivä, kun päittemme yli lensi kaksi kattohaikaraa. Myös harmaahaikaroita on lentänyt Huipun yli säännöllisesti. Kesän helteillä mäen yllä lenteli taukoamatta lokkeja sekä haara- ja tervapääskyjä. Ja juuri nyt taivaan täyttävät aina välillä toinen toistaan isommat hanhiparvet.

Kalalokki ja kesäkuun räntäsade

Kattohaikarat

Harmaahaikara

Viereisten metsien ansiosta myös metsälintujen äänet ovat olleet osa Huipun äänimaisemaa. Joukossa mm. metsäkirvisiä, käpytikkoja, hömötiaisia, korppeja, käenpiika ja palokärki.

Kahlaajiakin on näkynyt. Pikkutyllejä Huipun hiekka-aukeilla pesi kolme paria. Lisäksi viereinen oja (ja työmaiden isot lätäköt) tarjosivat paikan parille metsäviklolle ja rantasipille.

Huipulla on aika paljon kaikenlaista pikkukivaa ja suojeltuja lajeja. Ruisrääkkiä rääkkyi toukokuussa toistakymmentä koirasta - jopa keskellä päivää. Pikkulepinkäisillä oli niinikään toistakymmentä reviiriä siellä täällä. Ja pesi täällä se kirjokerttukin, nyt sen uskaltaa jo sanoa, kun kaikki bongarit sen kuitenkin tietää :) Kaikki edellä mainitut ovat EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeja, joten niiden pesintä Huipulla on sangen kova juttu.

Pikkulepinkäinen

Petopuolella on myös mennyt kivasti. Useampaan otteeseen taivaalla on mennyt merikotkaa, sääkseä, hiirihaukkaa, mehiläishaukkaa, varpushaukkaa, kanahaukkaa, tuulihaukkaa,  nuolihaukkaa sekä sini- ja ruskosuohaukkaa. Myös muuttohaukkakin suvaitsi näyttäytyä reilu viikko sitten. Aika hyvin ovat siis Suomen petosuvut edustettuna.

Tuulihaukka

Mehiläishaukka

Ruskosuohaukka

Varpushaukka

Ja kaikki nämä havainnot ilman mitään pidempää staijausta, työnteon lomassa. Ei ihan huono kesätyöpaikka lintuharrastajalle.

Tärkeimpänä meriharakka a´la Vuosaarenhuippu

Elokuun tunnelmointia

Syksy antaa jo merkkejä tulostaan: pihlajanmarjat punertavat, koivunlehdet kellertävät, ilmassa on syksyn valo ja ensimmäiset kesätyöntekijät jättävät Huipun (tältä erää). Mäen työt ovat vaihtuneet pitkälti seuraavan talven ja kevään valmisteluihin: laajoja kastikkameriä on niitetty, jotta keväällä saataisiin nopeasti synnytettyä matalia niittyjä kiuruja varten, vieraslajien juuria nyhdetään, jotta talvi tappaisi ne ja niin edelleen.

Yksi parhaista asioista Huipun kesässä on ollut seurata luonnon kehitystä. Nyt alkukesän vehreys ja kukkaloisto on alkanut vaihtua loppukesän murrettuihin sävyihin. Näihin maisemiin ei kyllästy!

Heinä rusehtaa ja pietaryrtit kellertävät.

Loppukesän vihreää.

Elokuun sade- ja ukkoskuurot ovat pitäneet mielen nöyränä luonnonvoimien edessä.

Pilvet voivat toki olla komeita, vaikkeivat ukkostaisikaan.

Katajarinnettä osalti niitettynä.

Itärinteelle on avattu myös uusi sala-aukea, josta aukeavat hienot näkymät.

Elokuuhun kuuluvat myös Huipun porukan virkistyspäivät. Elokuun ensimmäisellä viikolla kävimme tutustumassa Liesjärven kansallispuistoon.

Allelopatia

Viime viikolla kirjoitimme siitä, miksi puutumme Huipun kasviston luontaiseen kehitykseen ja kuinka avoimet alueet ovat tärkeitä Huipun lajiston monimuotoisuudelle. Yksi asia jäi vielä kertomatta: allelopatia.

Allelopatian voisi suomentaa "kasvien kemiallinen sodankäynti". Jotkin kasvit nimittäin erittävät kaasuja, jotka haittaavat ympäröivien kasvien kasvua tai siementuotantoa. Tällaisia lajeja ovat muun muassa lupiini, pietaryrtti ja pujo. Allelopatia on kyseisille kasveille toki melkoinen evolutiivinen etu, mutta koska haluamme pitää Huipun lajiston mahdollisimman monimuotoisena, estämme myös näiden kasvien yksipuolisten kasvustojen synnyn. Toisaalta allelopatia voi helpottaa meidän työtämme: esimerkiksi paahdealueelle istutetut kangasajuruoho ja kanerva kun pitävät allelopatian avulla kilpailijansa melko hyvin loitolla.

Pujon ja pietaryrtin kitkeminen tietyiltä arvokkailta alueilta on ollut yksi koko kesän mittainen tehtävämme. Joillakin alueilla haluamme nimittäin tukea herkempää kasvillisuutta, joten käymme poistamassa sieltä liian ärhäkät kilpailijat. Toki pujoa ja pietaryrttiäkin jätetään kasvamaan vapaasti, paljonkin, ovathan ne hyviä mesikasveja hyönteisille ja talviravintoa pikkulinnuille. Onhan täällä mäellä tilaa :)



Pietaryrtti on peitonnut muut kasvit.

Kangasajuruohon seassa eivät muut kasvit juuri viihdy - ja hyvä niin.

Pölyttäjät viihtyvät siellä(kin), missä pietaryrtit jätetään kasvamaan.