...........................................

...........................................

perjantai 30. elokuuta 2013

Saniaisten siimekseen





Vuosaarenhuipun aavoista maisemista johtaa polku alas vehreään varjoon.
 Minne se vie?
 
Polku kulkee kotkansiipien lomassa.
 

Niiden takaa pilkistää aukea.



Niitimme aukean, jotta voisimme jatkaa
 kotkansiipimattoa sen poikki.
 
Taimilasti saapui perille.

 


Siispä tuumasta toimeen ja lapio heilumaan.

Kotkansiipien taimet saivat kodin.


Lopuksi taimet merkittiin kepein ensi kesän siimausta varten.
 

Nyt vanhat kotkansiivet saivat nuorta seuraa.
 


Leppien juurelle istutimme myös metsäalvejuurta sopiviin kivenkulmiin.
Jonakin päivänä ipanamme ottavat kiinni tällaiset komistukset.
Toissa vuonna aukean reunalle istutetut tervalepät ovat saaneet pituutta. Eipä aikaakaan kun ne piirtävät varjonsa aukean ylle.
 
Tältä aukea näyttää nyt. Mielessään voi kuvitella, millainen näky silmien edessä avautuu muutaman vuoden päästä.

Niin jätämme saniaisaukean luonnon huomaan.

 

perjantai 16. elokuuta 2013

Tapaamisia Huipulla


Vuosaarenhuipulla kulkiessaan tapaa väkeä moneen lähtöön pitäessään silmänsä auki. Tuttavuus voi syventyä retkien myötä.

"Huomenta", tokaisee kukkakärpänen aamutuimaan viereltäsi.

"On ilmoja pidellyt", kuuluu kelon latvuksista.

–  Ja niin piteleekin. 

"Maukasta on", mutisevat kuoriaiset pajunlehteä suupielissään (tarkemmin ottaen mandibeleillään). 

"Maistuiskos sullekin tilkka raikasta mettä?" kysäisee kaaliperhonen. 
"Hauska kun kävit, tervetuloa uudelleen ", hihkaisee pikkukultasiipi.


"Hyvää viikonloppua", huikkaa puuntuhoojan toukka ja vipeltää vapaalle.


Samoin huikkaavat myös Vuosaarenhuipun työntekijät!





perjantai 9. elokuuta 2013

Puutarhan koristuksista kuokkavieraiksi



Seuraavia lajeja vastaan taistelu tuo Vuosaarenhuipun työntekijöille päivittäisen leivän. Lajeille yhteistä on se, että ihmisrodulla on kätensä pelissä niiden leviämisessä. Tavoitteena on antaa alkuperäislajien kasvaa rauhassa ja edesauttaa huipun monimuotoisuutta.


Komealupiini (Lupinus polyphyllus) on tuotu Pohjois-Amerikasta koristamaan suomalaisia puutarhoja. Tehokkaalla valloitustaktiikallaan se on levinnyt pitkin pientareita, maita ja mantuja. Lupiini sitoo typpeä ilmasta rehevöittäen maaperää. Seurauksena niukkaravinteisen maaperän niittykasvit häviävät kilpailussa ahnaammalle. Torjuntakeinona lapiointi kokonaisine juurineen tai laajoissa kasvustoissa pitkäjänteinen niitto. Hätäapuna kukinnon katkaisu ennen siementämistä. 


Tyynen valtameren Aasian puoleisilta rannoilta peräisin oleva Suomessa koristekasvina tunnettu kurtturuusu (Rosa rugosa) luokitellaan erityisen haitallisiin vieraskasvilajeihin. Se leviää helposti juurivesoista, ja on uhkana eritoten hiekkarantojen dyynien eliölajistolle. Kurtturuususta pääsee eroon leikkaamalla tai raivaamalla, jonka jälkeen juurakon poisto olisi suositeltavaa.
Kurtturuusun juurakon voi myös väsyttää toistuvalla leikkaamisella.


Jättipalsami (Impatiens gradulifera) on lähtöisin Himalajan vuoristosta. Suomessa koriste- ja mehiläiskasvina käytetty palsami on levinnyt laajalti koko maahan. Jättipalsami sinkoaa siemenensä jopa 7 metrin päähän ja levittäytyy näin helposti luontaisten vihollisten puuttuessa.
Paras torjuntakeino on kitkentä, jota tällä viikolla harjoitettiin huipun pohjoispäässä.


Terttuselja (Sambucus racemosa) on Etelä- ja Keski-Euroopassa luontaisesti kasvava Suomeen kotiutunut koristekasvi, haitallinen maaympäristöjen tulokaslaji. Se on levittäynyt yleiseksi asti koko Etelä-Suomeen. Seljan siemenet pääsevät pitkälle lintujen mukana. Terttuseljaa vastaan taistellaan sen toistuvalla leikkauksella ja juurien poistolla.


Rikkanenätti (Rorippa sylvestris) on saapunut Suomeen 1800-luvun puolivälissä laivojen painolastimaakasojen mukana Euroopan lehtimetsävyöhykkeeltä. 1900-luvun loppupuoliskolla nenätti on levinnyt lähiörakentamisen seurauksena. Rikkanenätti lisääntyy suvuttomasti juurakon sekä juurenpätkien avulla ja muodostaa näin tiheitä tukahduttavia kasvustoja. Rikkanenätin voi hävittää kitkennällä ja juurten poistolla.


Kanadanpiisku (Solidago canadensis) on nimensä mukaisesti kotoisin Pohjois-Amerikasta, josta se on tuotu Suomeen koristekasviksi. 1900-luvun alkupuolella kasvi on alkanut levittäytyä Suomen luontoon. Vielä kanandanpiiskusta ei ole lupiinin kaltaista uhkaa pohjoisessa; sen siemenet eivät välttämättä ehdi kypsyä ennen talvipakkasia. Ilmaston lämmetessä leviäminen helpottuu, ja siemenet lentävät kauas tuulten matkassa. Piiskujen juurakot ovat sitkeitä, mutta kasvustojen hävittämisessä voidaan onnistua toistuvalla niitolla.


Myrkyllinen jättiputki ( Heracleum sp. ) on niin ikään tuotu Suomeen koristekasviksi, jo 100 vuotta sitten. Jättiputkien siementuotanto on tehokasta; yksi jättiputkiyksilö voi tuottaa jopa 100 000 siementä. Suomen luonnosta ei löydy kilpailijoita moiselle epelille. Torjuntaan kannattaa ryhtyä heti kasvukauden alussa; torjunta-aineiden teho on parhaimmillaan nuoreen kasvustoon.


Puutarhaperenna jättitatar (Fallopia sachalinensis), Itä-Aasian kasvatti, on sitkeä, nopeakasvuinen ja tehokas levittäytyjä sukulaisensa japanintattaren tapaan. Poistettuja juuria ja varsia ei saa päästää uusille kasvupaikoille. Laajojen kasvustojen torjunnassa käytetään kasvintorjunta-aineita.


Lähteet:
ympäristo.fi
luontoportti.com