KESKEN KESÄ LOPPU - TULI VÄHÄN HOPPU

Luonnonruusulasti saapui Huipulle asti.. töin ja toimin joukkovoimin "maahan lyötiin" ja eväät syötiin :)

Syysusva nostaa Huipun pilviin...

                                           ... ja usva lakeutuu kastehelmihunnuksi...

Talven ensihenkäys näkyi jo Huipulla.

Hobitit vaelluksella... kivitaidetta luotu silmän iloksi....

Saniaisten siimekseen



Vuosaarenhuipun aavoista maisemista johtaa polku alas vehreään varjoon.
 Minne se vie?

 

Polku kulkee kotkansiipien lomassa.

 



Niiden takaa pilkistää aukea.




Niitimme aukean, jotta voisimme jatkaa
 kotkansiipimattoa sen poikki.

 

Taimilasti saapui perille.

 



Siispä tuumasta toimeen ja lapio heilumaan.

Kotkansiipien taimet saivat kodin.



Lopuksi taimet merkittiin kepein ensi kesän siimausta varten.

 



Nyt vanhat kotkansiivet saivat nuorta seuraa.
 



Leppien juurelle istutimme myös metsäalvejuurta sopiviin kivenkulmiin.

Jonakin päivänä ipanamme ottavat kiinni tällaiset komistukset.

Toissa vuonna aukean reunalle istutetut tervalepät ovat saaneet pituutta. Eipä aikaakaan kun ne piirtävät varjonsa aukean ylle.

 

Tältä aukea näyttää nyt. Mielessään voi kuvitella, millainen näky silmien edessä avautuu muutaman vuoden päästä.

Niin jätämme saniaisaukean luonnon huomaan.

 

Tapaamisia Huipulla

Vuosaarenhuipulla kulkiessaan tapaa väkeä moneen lähtöön pitäessään silmänsä auki. Tuttavuus voi syventyä retkien myötä.

"Huomenta", tokaisee kukkakärpänen aamutuimaan viereltäsi.

"On ilmoja pidellyt", kuuluu kelon latvuksista.

–  Ja niin piteleekin. 

"Maukasta on", mutisevat kuoriaiset pajunlehteä suupielissään (tarkemmin ottaen mandibeleillään). 



"Maistuiskos sullekin tilkka raikasta mettä?" kysäisee kaaliperhonen. 

"Hauska kun kävit, tervetuloa uudelleen ", hihkaisee pikkukultasiipi.



"Hyvää viikonloppua", huikkaa puuntuhoojan toukka ja vipeltää vapaalle.


Samoin huikkaavat myös Vuosaarenhuipun työntekijät!